Chevy eli Haapaniemen Notos

Chevy tuli meille vanhan kultaisen noutajan kaveriksi/ seuraajaksi loppu syksystä 2008 . Mietin kovasti minkä rodun ottaisin. Hirmuisesti teki mieli laumanvartijaa, mutta en uskaltanut kun perheessämme on lapsia ja itse käyn toisella paikkakunnalla töissä ja olen useita päiviä peräkkäin pois kotoa, niin ajattelin että vieraitten lasten parhaaksi jätän laumiksen hankkimisen toistaiseksi haaveeksi.

Kuitenkin halusin kookkaan ja karvaisen kaverin joka viihtyy kanssamme ulkona kelillä kuin kelillä ja viihtyy lasten kanssa. Leonberginkoira oli toinen vaihtoehto, mutta päädyin kuitenkin Landseerin kun rotumääritelmäkin "lupasi" vähemmän kuolaa. SilmäniskuHehe

En kyllä ole katunut valintaa hetkeäkään, ainoat harmit Chevyn kohdalla on ettei sillä koskaan laskeutunut toinen kives. (nykyään kastroitu) ja virallisten jalkakuvausten yhteydessä selvisi että toinen reisiluu on pidempi kuin toinen.

Mutta näillä ominaisuuksilla Chevy on meidän ovivahtina mitä mainioin tyyppi. Ei hauku turhia, mutta vieraan auton tullessa pihaan ilmaisee kyllä muutaman kerran että täällä ollaan.

Chevy koiranetissä

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN47360/08&R=226

Chevy on poistunut koirien taivaaseen keväällä 2018